Lastensuojelun avohuolto tutkittuina palveluina
Avainsanat:
lastensuojelun avohuolto, vaikuttavat palvelut, empiirinen tutkimus, kartoittava kirjallisuuskatsaus, temaattinen sisällönanalyysiAbstrakti
Lastensuojelulakia on tarkoitus uudistaa kuluvalla hallituskaudella. Yksi uudistuksen keskeisiä tavoitteita on siirtää lastensuojelun painopistettä sijaishuollon palveluista kohti inhimillisesti ja taloudellisesti kevyempiä avohuollon palveluita. Uudistusten tueksi on kaivattu tutkittua tietoa avohuollon toiminnasta ja erityisesti palvelujen toimivuudesta. Artikkelissa tarkastelemme, millaista empiiristä tutkimusta lastensuojelun avohuollosta on Suomessa tehty, ja mitä tutkimukset siitä kertovat tai jättävät kertomatta. Menetelmänä käytimme kartoittavaa kirjallisuuskatsausta, johon valikoitui 44 tutkimusta vuosilta 2010–2024. Analysoimme tutkimukset temaattisella sisällönanalyysillä. Tutkimusten perusteella lastensuojelun avohuoltoa on tutkittu pääosin laadullisilla menetelmillä ja tutkimuksissa avohuoltoa on lähestytty ennen kaikkea palveluiden ”ideaalin” tai esteiden näkökulmasta, ei tosiasiallista toimintaa tai toiminnan vaikutuksia tarkastellen. Lastensuojelun avohuollon palveluista ei siten juurikaan ole saatavilla tutkimustietoa, jonka avulla voisi arvioida palvelujen toimivuutta tai vaikutuksia lasten ja heidän perheidensä elämäntilanteisiin. Näihin kysymyksiin vastaaminen edellyttää näkemyksemme mukaan nykyistä monipuolisempaa lastensuojelun tutkimusta.